Etusivu arrow Kirjoitukset arrow Nbc nousee Susirockin lavalle ja erottuu tyylillään
Nbc nousee Susirockin lavalle ja erottuu tyylillään PDF Tulosta Sähköposti
Kirjoittanut Riikka Tapio   
05.05.2008

Kävin lauantaina 19.4. haastattelemassa Nbc:n Jonny Ranista hänen kotonaan Boxissa.
Samalla sain tutustua hänen studioonsa, jonka Jonny on itse tehnyt. Haastattelua oli
mukava tehdä, sillä tunsin Jonnyn jo entuudestaan. Lisäksi oli mukava tehdä haastattelu
ilman kiireitä, rennon tyypin kanssa. Haastattelusta jäi hyvät fiilikset molemmille.

Susirockiin tulevaan Nörttibois -bändiin kuuluu Elias L (Elias Levo), DT1 (Mikael Hästö) sekä
Funkeyh (Jonny Raninen). Bändi perustettiin v. 2002 ja v. 2004 Funkeyh tuli mukaan kuvioihin.

He soittavat hip-hop-painotteista musiikkia.
 He ovat esiintyneet keikoilla ympäri Uuttamaata,
lähinnä nuorisotapahtumissa. Musiikki on heille vielä vain harrastus, mutta heidän unelmanaan
on, että he tekisivät musiikkia työkseen. Tällä hetkellä heiltä ei ole vielä saatavissa levyä,
mutta levytys on käynnissä. Musiikkivideoita heillä ei vielä ole.
 Heidän bändissään jokainen
sanoittaa ja säveltää omat säkeistönsä, mutta Elias L ja Funkeyh kuitenkin enemmän. Jo
ennen bändin perustamista he tekivät omia biisejä. He itse kuuntelevat hyvin monipuolisesti
kaikenlaista musiikkia; ’’Kaikkea laidasta laitaan’’, Funkeyh sanoo.

Nörttiboiseja kannattaa tulla katsomaan ja kuuntelemaan Susirockiin, sillä he soittavat erilaista
musiikkia kuin muut Susirockin esiintyjät! He erottuvat omalla tyylillään muusta esiintyjäkaartista.

Lisää tietoa Nörttibois -yhtyeestä saa heidän kotisivuiltaan: www.nbcrew.com. Sieltä löytyy
myös kuvia.

nbchaastattelu

 
< Edellinen   Seuraava >