Etusivu
Tervetuloa Susimusan kotisivuille!
Susimusalle vuoden kulttuuripalkinto Sähköposti
Kirjoittanut Susimusa   
07.12.2009

6.12. Susimusa sai arvokkaan tunnustuksen tärkeästä nuorisotyöstä Sipoossa, kun Sipoon kunta myönsi Susimusalle vuoden kulttuuripalkinnon. Palkinnon kävivät pokkaamassa Sipoon kunnan järjestämässä itsenäisyyspäivän juhlassa Matti Lamberg ja Aaro Tukiainen. Susimusallehan tämä on yhdistyksen historiassa toinen kulttuuripalkinto; Eicca Toppinen lahjoitti edellisvuonna oman kulttuuripalkintonsa Susimusan työtä tukeakseen.

Matti ja Aaro kiittivät kiitospuheessa vuolaasti Susimusan tärkeitä henkilöitä ja tukijoita. Kiitoksista osallisiksi pääsivät niin Susimusan aikuiset kuin nuoretkin. Myös Susimusaa tukevia yrityksiä sekä kunnan nuorisotyöpuolta muistettiin. Kiitosten lisäksi puheessa valaistiin juhlayleisölle tarkemmin yhdistyksen toimintaa sekä esitettiin kutsu kaikille vuoden viimeiseen musatapahtumaan, JouluRockiin.

Iloisena ja ylpeänä saamastaan tunnustuksesta

Susimusa
 
Joulurock 2009 Sähköposti
Kirjoittanut Susimusa   
28.11.2009

Vauhti sen kun kiihtyy, kun joulukuu lähenee. JouluRockin valmistelut ovat hyvällä mallilla ja nälkä kasvaa syödessä. Esiintyjäkaarti on kasvanut melkoisen mittavaksi ja samalla tyylisuunnatkin ovat laajentuneet. JouluRockissa onkin luvassa kaikkea letkeästä reggaesta sekä tyylikkäästä jazzista rankempaa fiilistä nostattavaan My Reflection-meininkiin.

Tule siis 10.12. klo 19 kuuntelemaan Sipoon kirkkoon, miltä perinteiset joululaulut kuulostavat uusina versioina sekä samalla kokeilemaan, nouseeko ihosi kananlihalle herkimpien kappaleiden aikana ja herkistyykö mielesi mahtavimman kitarariffin tai rumpusoolon täyttäessä kirkon kattoon asti.

Susimusa ylpeänä toivottaa kaikki lämpimästi tervetulleeksi nautimaan rokimmasta joulusta!

Katso myös koostevideo viime vuoden Joulurockista!

Tapahtuma lähetetään livenä Internettiin paikan päältä, lähetys alkaa Joulurockin alkaessa. Lähetystä pääset katsomaan täältä.
 

 
Jamit Östiksessä Sähköposti
Kirjoittanut Susimusa   
10.11.2009
Jamit Östiksessä  Kaikki vähän, tai enemmänkin soitto ja/tai laulutaitoiset tervetuloa jammailemaan Östikseen.
Saliin on kasattu talon puolesta soittimet ja vahvistimet. Toki omiakin saa tuoda.
Jokainen voi soitella yksin tai tuttujen kanssa omia biisejä tai tuttuja covereita.
Jami-iltaan ei kerätä mitään yleisöä, vaan se järjestetään lähinnä soittajien kesken.
Nuorkka on kyllä kaikille avoinna, joten varmaan kuulijoita ilmaantuu paikalle. 
 
 
JouluRock Sähköposti
Kirjoittanut Tiina Tapio   
18.10.2009
JouluRockin suunnittelu polkaistiin urakalla käyntiin, kun suunnittelutiimi kokoontui ideoimaan tapahtumaa Nuorkalle.
Lue lisää...
 
Östis avattiin virallisesti Sähköposti
Kirjoittanut Matti Lamberg   
04.09.2009

Ensimmäinen Östis Open Air on takanapäin. Aika näyttää saako se jatkoa.
Mutta se on ainakin varmaa, että yhdistys järjestää Östiksessä lisää tapahtumia
yhdessä Helsingin nuorisoasiainkeskuksen kanssa.

Valitettavasti nyt sää oli sateinen ja se näkyi kävijöiden määrässä. Siitäkin huolimatta tunnelma oli hyvä ja välitön.
Tämä näkyi hienosti siinä, kun yksi bändeistä ei jostain syystä ilmestynytkään
paikalle ja lava oli tyhjillään.
Paikalla olleista soittajista kokoontui lavalle sekalainen porukka soittamaan tuttuja covereita. Jopa yleisön joukosta liittyi nuoria lavalle soittamaan ja jammailemaan. Fiilis oli hieno. Tätä pitää kehitellä edelleen.
Sisälle oli järjestetty ohjelmaa niille joita musiikki ei kiinnostanut ja yleisö pääsi myös tutustumaan bändien treenitilaan.

Paikalle oli saatu lainaksi rekka, joka oli rakennettu nimenomaan esiintymislavaksi. Laitteiden kasaus meni vauhdilla ja mallikkaasti päivällä, mutta illalla purkutalkoissa oli melko hiljaista.
Onneksi oli muutama riski ohjaajatyttö puuttuvia roudareita paikkaamassa.

 

 
Östis Open Air Sähköposti
Kirjoittanut Tiina Tapio   
04.08.2009

Syksyn Östiksen tapahtuman suunnitelmat ovat edenneet kesän aikana ainakin vähän alkua pidemmälle. Tapahtuma pidetään 29.8. klo 15-20 Östiksellä. Susimusan bändejä tapahtumassa nähdään ja kuullaan kahden bändin verran. Sivujamme seuraamalla saa ajanhermolla olevaa lisätietoa tapahtumasta.

10.8. pidetään yhteistyö- ja ideointikokous, jonka jälkeen viimeistään sivuillemme laitetaan lisätietoa tapahtumasta. Me susimusalaiset toivomme tietenkin, että tapahtumasta tulee oikein onnistunut ja että hyvin alkanut yhteistyö Helsingin nuorisotoimen kanssa jatkuu.

Tietoa tapahtumasta löytyy osoitteesta http://susirock.com/ostis/ .

Hyvää tunnelmaa, loistavaa musiikkia, hienoja lavaesityksiä sekä innokasta yleisöä toivoen

Susimusa

 
Syksyn rocktapahtuma Sähköposti
Kirjoittanut Tiina Tapio   
30.05.2009

Sipoon Sanomissa 28.5.09 oli juttu Susirockista. Kyseisessä artikkelissa tuli esille toive, että Sipoossa järjestettäisiin enemmänkin Susirockin kaltaisia tapahtumia. Iloksemme voimme tiedottaa jo näin ennakkoon, että syksymmällä, kesäloman loputtua, järjestetään vastaavanlainen, mutta pienimuotoisempi rocktapahtuma. Tapahtumasta tiedotetaan Susimusan sivuilla lisää, kun suunnitelmat ja valmistelut etenevät.

 
KIITOS! Sähköposti
Kirjoittanut Tiina Tapio   
27.05.2009

Susirock 2009 on onnistuneesti takana päin. Aurinko lämmitti mukavasti, makkaraa kului paketti toisensa jälkeen ja väkeä kerääntyi nauttimaan musiikista, kun kukin bändi vuorollaan nosti rockmontun tunnelman huippuunsa. Tavoitteena oli lisätä Susirockin kävijämäärää ja siinä onnistuttiin. Tapahtumassa kävi päivän aikana n. 950 henkeä.


Suuri kiitos kuuluu sille nuorisoporukalle, joka oli toiminnallaan mahdollistamassa tapahtuman järjestämisen. Äänimiehet, kuvaajat, juontajat, haastattelijat ja muut olivat tärkeässä roolissa tapahtumassa. Yhtälailla ilman niitä aikuisia, jotka olivat luomassa puitteet Susirockille, ei tapahtumaa olisi järjestetty. Kiitos myös kunnan päättäjille aktiivisuudesta tällaisessa nuorisotoiminnassa!


Pääroolissa Susirockissa olivat bändit, joita tänä vuonna oli 13. Joukossa oli niin vasta-alkajia kuin pidempään soittaneita. Kiitos bändeille loistavista esiintymisistä ja tunnelman luomisesta! Toivottavasti jatkossakin Susimusan tapahtumiin löytyy paljon halukkaita bändejä!


Tapahtuman jälkipyykkiä käydään mm. keskustelupalstalla. Käyttehän rohkeasti ilmaisemassa siellä mielipiteenne tapahtumasta, jotta ensi vuonna voidaan järjestää vieläkin parempi Susirock! Palautetta voi lähettää halutessaan myös sähköpostina. Kuvia, videoita ja haastatteluita lisätään Susimusan sivuille vähitellen.


Mikäli joku innostui Susirockin myötä Susimusan toiminnasta, toivomme, että otatte rohkeasti yhteyttä Susimusan hallituksen jäseniin. Jäseneksi voi liittyä suoraan nettisivujemme kautta tai lähettämällä sähköpostia hallituksen jäsenille.

 
Lisää...
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 4 Seuraava > Loppuun >>

Tulokset 10 - 18 / 28

Kyselyt

Kuinka innolla odotat Susirockia?
 

Käyttäjiä paikalla

Sivustolla on 7 vierasta