Susirockiin on -3862 päivää
Etusivu

Tapahtuma

Bändit

Aikataulu

Alue

Ajo-ohjeet

Keskustelu


Susirock 2007

Susimusa ry

Susirock 2008-tapahtuman valitut bändit ovat alapuolella.

Clark Kent

Vuodesta 2000 kasassa ollut Helsinkiläinen Clark Kent näyttää mallia kuinka energia, tunne ja rock saadaan soimaan tiukasti. Neljän miehen erilaiset musiikkitaustat sulautuvat biiseissä yhteen luoden rouheasti etenevää rockia. Yhtyeen livesoitosta kertonee se, että The Rasmus halusi Clark Kentin Suomen Hide from the Sun -kiertueelle mukaan, vaikkei CKlla ollut edes levytyssopimusta takataskussa!

http://www.myspace.com/clarkkentband

http://www.clarkkent.fi


Dirty Fiction

Dirty Fiction on ollut kasassa muutaman vuoden, alussa lähinnä autotallibändinä. Viime vuonna touhu alkoi olla jo sen verran pitkällä, että keikkatarjouksia alkoi tulla, etenkin Talent-ohjelman jälkeen. Keikkaa on tehty siellä täällä, isompaa hinkua tien päälle ei vielä ole. Bändi on keikalla kerran tai kaksi kuussa kuitenkin, joko Dirty Fictionina tai jollain muulla nimellä. Kokoonpanoja on muitakin.

Haastattelu ja arvostelu Susirockissa

Haastattelu Susimusan puolella

http://www.myspace.com/thedirtyfiction


Eliminate
Eliminate

Arvostelu Susirockissa

http://bandeliminate.tripod.com


Light http://www.mikseri.net/light

Flavourite
Flavourite

Soitamme monipuolista Rockia Suurella Sydämellä, kova meno on taattu!

Arvostelu Susirockissa

http://www.mikseri.net/artists/?id=62170


11th Elimination
11th Elimination

 

http://www.myspace.com/11thelimination


Dead of Night
Dead of Night
http://www.myspace.com/deadofnightmetal

http://www.webofnight.com/


My Funeral
My Funeral
Tiukkaa death´n´thrashiä keski-suomesta

http://www.funeralterror.com

http://www.mikseri.net/myfuneral

http://www.myspace.com/funeralterror


The Scars of Skye
The Scars of Skye
The Scars Of Skye on vuonna 2007 Helsingissä perustettu Pop/Punk yhtye, joka kumartaa musiikillisesti amerikkalaisten lajitoveriensa suuntaan. Lyhyen olemassaolonsa aikana bändi on kerännyt vankan ja jatkuvasti kasvavan fanipohjan energisillä keikoillaan, sekä julkaissut Suomen lisäksi musiikkiaan myös Yhdysvalloissa.

http://www.myspace.com/thescarsofskye


BrymirBrymir http://www.mikseri.net/brymir

Santa Cruz
Santa Cruz

Santa Cruz soittaa 80-luvun tyylistä hard rockia siisteillä kitarasooloilla, isoilla rummuilla, sitäkin isommilla kertosäkeistöillä ja adrenaliinia vereen pumppaavilla riffeillä. Santa Cruz on ajatonta musiikkia kaikille.

Haastettelu ja arvostelu Susirockissa

Haastattelu Susimusan puolella

http://www.myspace.com/realsantacruz


NörttiboisNörttibois

Muusiikkia voisi kuvailla vakavasti otettavaksi, lievästi kantaaottavaksi, mutta samalla positiiviseksi ja iloiseksi hiphopiksi.

Haastattelu Susimusan puolella

http://www.nbcrew.com