Tapahtuma PDF Tulosta Sähköposti

Tapahtuma on sunnuntaina 24.5.2009 kello 10.00 - 18.00.

Susirock 2009 on nuorisolle suunnattu tapahtuma, joka järjestetään Sipoossa Söderkullan kartanon ulkoilmanäyttämöllä.
Susirockiin pyritään saamaan noin kymmenen pääasiassa sipoolaista tai ainakin Sipoon lähialueelta tulevaa nuorisobändiä soittamaan.
Tarkoitus on saada lauteille aloittelevista, ensi esiintymistä kokeilevista bändeistä jo pidempään yhdessä soittaneisiin ryhmiin. Olisi myös hienoa saada mahdollisimman monen eri tyylisuunnan esiintyjiä. Bändien lisäksi on tarkoitus järjestää oheisohjelmaa täyttämään soittojen väliajat.
Pääajatuksena Susirockissa on kuitenkin, että vietetään ennen koulujen loppumista ja kesän alkua hauska kesäpäivä nurmikolla musaa kuunnellen. Käy katsomassa edellisten vuosien tunnelmia -07 ja -08 koostevideoilta videogalleriasta .

Tule siis sinäkin Södiksen kartanon monttuun tsekkaamaan, miten paikalliset hemmot on kitaransa virittäneet ja kalvonsa kiristäneet sekä haistelemaan sipoolaista "festarifiilistä"!
Tapahtuma on tarkoitettu kaikenikäisille, joten se on alkoholiton. Ja mikä parasta, alueelle on vapaa pääsy!

Susirock 2009 aikataulu ja lopullinen ohjelma on vielä avoinna. Kotisivujamme seuraamalla olet ajantasalla; tiedotamme nettisivuilla järjestelyiden edetessä.

Artistit huom!
Jos soitat bändissä, ja haluaisitte bändinne kanssa tehdä itsenne tunnetummaksi sekä hankkia lisää esiintymiskokemusta, kannattaa tulla pitämään hauskaa ja soittamaan Susirockiin toukokuussa.
Tapahtuman ajatus on, että esiintymään tulisi kaikentasoisia ja tyylisuuntaisia bändejä, aivan aloittelevista jo pidemmälle ehtineisiin. Tapahtuma EI siis ole kilpailu, vaan koko Susirockin tarkoitus on hyvä meininki ja hauskanpito kesän kynnyksellä.
Jos jostain syystä epäröitte, pidemmälle ehtineet soittajamme neuvovat mielellään ja kertovat käytännön asioista hyvissä ajoin ennen tapahtumaa.

Huomaa, että viimeinen ilmoittautumispäivä on sunnuntai 22.3.2009.

Emme kerää tapahtumalla rahaa, alueelle pääsy on maksutonta. Siksi emme myöskään pysty maksamaan soittajille palkkioita. Susirock paidan lisäksi esiintyjille jaettavalla lipukkeella saa kahviostamme tai grillistä pientä syötävää ja juotavaa maksuksi.
Vain erikoistapauksissa olemme maksaneet kulukorvauksia.
Bändinne voitte ilmoittauttaa mukaan täyttämällä ilmoittautumislomakkeen Susimusan sivuilta. Pitäkää kuitenkin kiirettä, paikkoja on rajoitetusti. Vaikka olisittekin Sipoon ulkopuolelta, mutta haluaisitte tulla esiintymään, täyttäkää lomake, niin otamme yhteyttä, jos tilaa löytyy.
Kysymyksiä voit lähetellä osoitteeseen: info(ät)susirock.com

 
Susirock rulez