Etusivu   Tapahtuma   Bändit   Alue   Aikataulu   Ajo-ohjeet   Susimusa  

Tapahtuma

Susirock 2010

Susirock järjestetään Sipoossa Söderkullan kartanon ulkoilmanäyttämöllä neljännen kerran. Ajankohta on jälleen viikkoa ennen koulujen päättymistä oleva sunnuntai eli 30.5. Pääajatuksena Susirockissa on viettää ennen koulujen loppumista ja kesän alkua hauska kesäpäivä nurmikolla musaa kuunnellen.

Susirockiin pyritään saamaan noin kymmenen pääasiassa sipoolaista tai ainakin Sipoon lähialueelta tulevaa bändiä soittamaan. Tarkoitus on saada lauteille aloittelevista, ensi esiintymistä kokeilevista bändeistä jo pidempään yhdessä soittaneisiin ryhmiin. Olisi myös hienoa saada mahdollisimman monen eri tyylisuunnan esiintyjiä. Bändien lisäksi alueella on oheisohjelmaa täyttämässä soittojen väliaikoja.

Tule siis sinäkin Södiksen kartanolle tsekkaamaan, kuinka teatterimonttu muuttuu rockmontuksi ja miten paikalliset hemmot on kitaransa virittäneet sekä kalvonsa kiristäneet - haistelemaan sipoolaista "festarifiilistä"! Tapahtuma on tarkoitettu kaikenikäisille, joten se on alkoholiton. Ja mikä parasta, alueelle on vapaa pääsy!

Susirock 2010 -tapahtuman aikataulu ja lopullinen ohjelma on vielä avoinna. Kotisivujamme seuraamalla olet ajantasalla; tiedotamme nettisivuilla järjestelyiden edetessä ja kun esiintyvät bändit ovat tiedossa.

Bändit huom! Jos haluatte bändinne kanssa tehdä itsenne tunnetummaksi sekä hankkia lisää esiintymiskokemusta, kannattaa tulla pitämään hauskaa ja soittamaan Susirockiin toukokuussa. Tapahtuma EI ole kilpailu, vaan koko Susirockin tarkoitus on hyvä meininki ja hauskanpito kesän kynnyksellä. Jos jostain syystä epäröitte, pidemmälle ehtineet soittajamme neuvovat mielellään ja kertovat käytännön asioista hyvissä ajoin ennen tapahtumaa. Emme kerää tapahtumalla rahaa; siksi emme myöskään pysty maksamaan soittajille palkkioita.

Käy katsomassa edellisten vuosien tunnelmia koostevideoilta videogalleriasta .

Kysymyksiä voi lähettää osoitteeseen: info(ät)susirock.com.

31.5. Söderkullan kartanolla