La 26.5. klo 14.00
Sipoo, Söderkulla
Rock-monttu

Tapahtuma

Susirock 2012

Susirock järjestetään Sipoossa Söderkullan kartanon ulkoilmanäyttämöllä kuudennen kerran. Tapahtuma järjestetään perinteisesti viikkoa ennen koulujen päättymistä, viime kertaa mukaillen lauantaina eli 26.5. Pääajatuksena Susirockissa on viettää ennen koulujen loppumista ja kesän alkua hauska kesäpäivä nurmikolla musaa kuunnellen.

Tarkoitus on saada lauteille aloittelevista, ensi esiintymistä kokeilevista bändeistä jo pidempään yhdessä soittaneisiin ryhmiin. Olisi myös hienoa saada mahdollisimman monen eri tyylisuunnan esiintyjiä. Bändien lisäksi alueella on oheisohjelmaa täyttämässä soittojen väliaikoja.

Tule siis sinäkin Södiksen kartanolle tsekkaamaan kuinka teatterimonttu muuttuu rockmontuksi ja miten paikalliset hemmot ovat kitaransa virittäneet sekä kalvonsa kiristäneet - haistelemaan sipoolaista "festarifiilistä"! Tapahtuma on tarkoitettu kaikenikäisille ja tapahtuma on ilmainen! Tänä vuonna tapahtumaan pystytetään olutteltta, mutta muuten tapahtuma-alue on alkoholiton.

Susirock 2012 -tapahtuman aikataulu ja lopullinen ohjelma ovat vielä avoinna. Kotisivujamme ja Facebookia (Susirock ja Susirock 2012) seuraamalla olet ajantasalla; tiedotamme nettisivuilla järjestelyiden edetessä ja kun esiintyvät bändit ovat tiedossa.

Bändit huom! Jos haluatte bändinne kanssa tehdä itsenne tunnetummaksi sekä hankkia lisää esiintymiskokemusta, kannattaa tulla pitämään hauskaa ja soittamaan Susirockiin toukokuussa. Tapahtuma EI ole kilpailu, vaan koko Susirockin tarkoitus on hyvä meininki ja hauskanpito kesän kynnyksellä. Jos jostain syystä epäröitte, pidemmälle ehtineet soittajamme neuvovat mielellään ja kertovat käytännön asioista hyvissä ajoin ennen tapahtumaa. Emme kerää tapahtumalla rahaa; siksi emme myöskään pysty maksamaan soittajille palkkioita.

Käy katsomassa edellisten vuosien tunnelmia Susimusan video- ja kuvagallerioista.

Kysymyksiä voi lähettää osoitteeseen: info(ät)susirock.com.